Keski-Suomen käräjäoikeus on vanginnut tänään 81-vuotiaan miehen epäiltynä Laukaan Tarvaalassa kadonneen naisen taposta. Epäilty on uhrin aviomies.
Oikeudenkäynti käytiin suljetuin ovin ja vastaaja siirretään poliisivankilaan odottamaan tapauksen jatkokäsittelyä.
Tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Annukka Liukkonen korostaa Ylelle, että oikeus päätti vangitsemisesta ”syytä epäillä”-perusteella. Se tarkoittaa, että epäilyn aste on matalampi, kuin jos mies olisi vangittu todennäköisin syin taposta epäiltynä.
Vangitsemista käsitellään uudelleen viimeistään viikon kuluttua. Mikäli poliisilla ei ole silloin lisää näyttöä syyllisyydestä, epäilty vapautetaan.
Epäilty on ammatiltaan silmätautien erikoislääkäri ja yrittäjä.
Uhri on 68-vuotias nainen, joka katosi Laukaassa maaliskuun puolivälissä. Poliisi tiedotti eilen, että nainen on löytynyt kuolleena ja tapauksessa epäillään rikosta.
Poliisi on aiemmin kertonut, että nainen poistui kotoaan Laukaan Tarvaalasta torstaiaamuna 12. maaliskuuta. Katoamisesta kerrottiin julkisuuteen 16. maaliskuuta. Naista etsittiin Laukaassa muun muassa helikopterin avulla.
Käräjäoikeuden vangitsemispöytäkirjan mukaan tapon epäilään tapahtuneen 11.3. ja 13.3. välisenä aikana Laukaassa.
Poliisi kaipaa edelleen yleisöltä mahdollisia asiaan liittyviä tietoja ja havaintoja joko puhelimitse tai Sisä-Suomen poliisin vihjesähköpostiin otsikolla ”Laukaan kadonnut”.
Muokkaus 27.2.2026 klo 15:20: Juttuun lisätty tieto, että vangitsemista käsitellään uudelleen viimeistään viikon kuluttua sekä lisätietoja epäillyn ammatillisesta taustasta.
Muokkaus 27.3.2026 klo 15:41 Juttuun lisätty tieto milloin tapon epäillään tapahtuneen.